Pitihän toi ylläri kertoa!

Ensiksi en oikein tiennyt, kenelle olisin sen kertonut, mutta ihminen kyllä löytyi alta aikayksikön! Aamulla sinnittelin puoli kuuteen asti, uni ei enää neljän jälkeen tullut. Hiukan puoli kuuden jälkeen juttelin Pertin kanssa, olin surullinen, kun arvelin tämän kerran olevan viimeisen, jona Hilkka-mamma muistaa minua. Mitäs lossimies Vuorinen sanoikaan mulle? Hän sanoi, ettei mun pidä murehtia sitä turhaan, olen nyt päivän aikana yrittänyt pitää sen mielessäni. Vaan kyllä se pistää murehtimaan, kun on saanut elää isänsä kummitädin rinnalla niin pitkään. On nähnyt, kuinka hauras ja heiveröinen toinen on. Päätin, että kun menen seuraavan kerran Kukonkalliolle Hilkkaa katsomaan, ryhdistäydyn ja otan häntä reippaasti kädestä tai olkapäästä kiinni.