perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Perjantaiaamua mennään

Ja edelleenkin mua vaivaa, mikä oli tappanut fasaanikanan ylätalon puolella. Tänään kai täytyy lähteä kaupungille jo kymmeneltä, että ehtii kotiin ennen kuin äiti lähtee Halikkoon. Aamulla on sellainen fiilis, että päivästä tulee ihan hieno! Musiikki reipastuttaa fiilikseni ihan ihmeellisesti, mutta kyllä toi päivän suunnitteleminenkin saa mielen hyväksi. Tuskin mä voin tänäänkään välttyä kysymykseltä, minne mä olen menossa, se ei onnistu ikinä, kun Vladi on ajossa. Kai mun täytyy kertoa vähän viikonlopustakin, en tiedä. Mutta mahtava on tulossa!

Ei kommentteja: